Valmennukset

Ratkaisukeskeinen valmennus auttaa katsomaan eteenpäin.

Ratkaisukeskeinen valmennus

Ratkaisukeskeinen valmennus auttaa sinua kehittämään kokonaisvaltaista hyvinvointiasi, parantamaan ihmissuhteitasi tai esimerkiksi tekemään uusia uravalintoja. Monet ovat saaneet valmennuksesta tukea suruun, erotilanteeseen, työpaikan vaihtamiseen, vuorovaikutustaitoihin tai henkiseen kasvuun.

Valmennus voi auttaa muutostilanteen lähestyessä, kun et ehkä itsekään täysin hahmota, mitä on tapahtumassa. Tai se voi auttaa sinua muutoskohdan yli ja eteenpäin. Valmennuksessa opetellaan päästämään irti menneestä, pyritään löytämään itsestä vahvuuksia ja kurotetaan omia unelmia kohti.

Yksilövalmennukset

Onko sinua vaivannut tunne, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin, mutta taustalla kuitenkin koet epävarmuutta tai tyytymättömyyttä nykyiseen tilanteeseen? Valmennuksessa autan sinua selkiyttämään nykytilannetta ja rakentamaan tulevaa.

Valmennusteni avulla valmennettavat ovat esimerkiksi:

löytäneet unelmiensa työn

saaneet taloutensa hallintaan

rohkaistuneet tekemään ratkaisuja parisuhdestatuksessa

saaneet apua painonhallintaan

löytäneet elämäänsä lisää merkityksellisyyttä

Hinnat

  • Valmennuskerta 50€ (1h), norm. 75€/h
  • Neljä kerran paketti 200€
Varaa maksuton valmennusvartti!

Jätä yhteystietosi alla olevalla lomakkeella, niin otan yhteyttä ajan sopimiseksi. Voit myös soitella tai laittaa viestiä: 040 099 6261, info@unelmatar.fi, WhatsApp

Ryhmävalmennukset ja workshopit

Ryhmävalmennuksissa keskitytään unelmiin, itsensä löytämiseen ja oman tilanteen kartoittamiseen. Ryhmävalmennukset ovat toiminnallisia: keskustelua tukevana toimintana voidaan käyttää unelmakarttojen luomista, kukkasidontaa, intuitiivista maalausta tai intuitiivista tanssia.

Työhyvinvointivalmennukset

Työyhteisöissä valmennusta voi hyödyntää tiimityön parantamiseen, esimiestaitojen kehittämiseen ja toimivampaan viestintään. Se sopii myös työhyvinvoinnin lisäämiseen, ilmapiirin parantamiseen, tavoitteiden kirkastamiseen sekä menestyksen luomiseen.

Ota yhteyttä

Valmentajana toimii Anu Markkanen

Mikä ratkaisukeskeinen valmennus?

Ratkaisukeskeinen valmennus eli coaching on eteenpäin vievä toimintamalli, joka auttaa valmennettavaa saavuttamaan tavoitteensa. Valmennuksessa hyödynnetään ratkaisukeskeisyyttä, positiivista psykologiaa sekä kognitiivista käyttäytymistiedettä.

Valmentaja ei neuvo, vaan coaching perustuu siihen, että asiakas on aina oman elämänsä asiantuntija. Valmentaja oivalluttaa erilaisten kysymysten ja harjoitusten avulla valmennettavaa löytämään tarvittavat ratkaisut itse.

Valmennuksen myötä itsetuntemus ja itseluottamus kasvaa ja valmennettava etenee kohti unelmiensa elämää.

Unelmatar Oy

info@unelmatar.fi

040 099 6261

050 301 6150

Myllykatu 14 A

76100 Pieksämäki

Ota yhteyttä

© Unelmatar Oy // Nettisivut: Räikee Oy, alustana Sivujetti